P.L. osa 4: Laittoman paljon yövuoroja

Julkaistu 30.7.2024
Puheenjohtaja luottamusmieskurssilla osa 4.

Oikeastihan kurssi on ohi, mutta aion jatkaa tänne kirjoittelua aina silloin kun siltä tuntuu. Kurssilta muuan asiat jäävät pöytälaatikkooni tai omaan käyttöön. Joihinkin tulen täällä vielä sopivan paikan tullen palaamaan.

 

Kesä on kuin perhon lento,
kaunis, lyhyt ja hennon hento.

 

Vaikka emme halua tosiasiaa myöntää, on heinäkuun loppu ja kesämme on kääntynyt loppupuolelle.
Puhis on nyt kesällä ahkeroinut yövuoroja enemmän kuin laki sallii (tai kylläkin ihan laillisen määrän, mutta silti paljon), ja niin vain huomaan miten viikko viikolta on yö pimentynyt.

Ammattiosasto on vielä kesälomalla ja kanavat hiljaisella.
Pieniä ja näkymättömiä asioita on kuitenkin hiljaisuudessa lomien lomassa hoidettu ja syksyn vuosikellokin on jo rustattu. Niin kamalalta kuin se kuulostaakin, niin tosiaan näin loppukesän lämmöillä puhiksen mielessä on jo sääntömääräinen syyskokous, kokouslahjat ja Tehyn pikkujoulukyydit. Sitä ennen on kuitenkin myös lomapätkä ja edunvalvontapäiviä, kätyripäiviä, koulutuspäiviä, hallituksen kokouksia, ehkä joku teams, hupparitilauksen läpivientiä, puheenjohtajatapaamisia, ja kenties eteen yllättäin ilmestyviä edunvalvonnan tai jäsenyyden kysymyksiä.

Loppuvuoden kalenterissa on paljon kaikenlaista, mutta silti olen tästä kaikesta innoissani. Noh, siinäpä ajatuksia tältä erää. Tuutataan tähän jatkoksi vielä pakollinen tieto-osio Meille-Kaikille-Tavallisille-Työntekijöille.

Terveisin Puhis


 

Montako yövuoroa on sitten laillista tehdä?
Työaikalaki on kaikkien nähtävillä esimerkiksi intterwebsissä. Sieltä luku 3 ja alta 8 §.

Jaksotyössä ja keskeytymättömässä vuorotyössä työntekijällä saa työvuoroluettelon mukaisesti teettää peräkkäin enintään viisi sellaista vuoroa, jossa vähintään kolme tuntia sijoittuu kello 23:n ja 6:n väliseen aikaan, minkä jälkeen hänelle on annettava vähintään 24 tunnin yhtenäinen vapaa. Edellä tarkoitettuja vuoroja saa teettää peräkkäin vielä kaksi, jos työntekijä antaa suostumuksensa molempiin erikseen.

Montako työvuoroa saa tehdä peräkkäin? -kysymykseen vastaan Sote-sopimuksen III luvun (työaika) 12 § kohdan lainauksella:

Työaika on järjestettävä niin, että viranhaltija/työntekijä saa kerran viikossa vähintään 35 tuntia kestävän keskeytymättömän vapaa-ajan, joka on mikäli mahdollista sijoitettava sunnuntain yhteyteen. Viikkolepo voidaan järjestää keskimäärin 35 tunniksi 14 vuorokauden ajanjakson aikana. Viikkolevon tulee olla kuitenkin vähintään 24 tuntia viikossa.

Ja sitten vielä UKK mitä tarkoitetaan peräkkäisillä vapaapäivillä?

SOTE-sopimuksen III luvun 9 §:n 6 momentin soveltamisohjeen mukaan työvuorot suunnitellaan siten, että työntekijälle/viranhaltijalle annetaan vähintään kaksi peräkkäistä vapaapäivää kolmen viikon aikana. Tämä tarkoittaa, että kolmen viikon työaikajaksoon on suunniteltava vähintään kaksi peräkkäistä vapaapäivää.